tiistai 15. lokakuuta 2019

Rally-toko -kisat Mikkelissä 13.10.2019

Kaislan kanssa sunnuntaina ajeltiin Mikkeliin rally-tokokisoihin. Mikkelissä tuomarina oli Taru Leskinen. Meidän voittaja-luokan rata meni oikein sujuvasti. Pisteitä saimme 94 ja sijoituimme ensimmäisiksi! Se tuntui hyvälle, koska Kaislan kanssa on jonkun verran tahkottu! 

Tässä rata ja video radasta. Kiitos kuvauksesta Tiinalle!






Mikkelissä näin myös siskoni Tiinan sheltti-pentua Manua. Manu on aivan loistava pakkaus. Ihan mielettömän reipas ja sosiaalinen pentu. Hän on jo aloittanut pentukoulun ja näytti kisoissa osaamistaan.





Eiliset tokotreenit oli paluu arkeen ja puurtamiseen. En tiedä, oliko Kaisla sunnuntain kisoista väsynyt, vai mikä oli, mutta joka tapauksessa Kaisla oli aivan kaamea. Vinkui ihan koko ajan, kun odotettiin vuoroa. Laitoin jopa Kaislan häkkiin ja lähdin ulos, koska mulla meni niin hermo Kaislan vinkumiseen. No ei siinä mitään. Omalla vuorolla tehtiin jälleen seuraamista namikipolla. Nyt otettiin uutena käskytystä, ja selkeä ero, että Kaisla reagoi käskytykseen. Nyt enemmän sosiaalista palkkaa ja namikipon vieroittaminen pois. Kaisla osaa hyvin nyt seuraamispaikan ja asenteen. Paikkaolot ekassa setissä 35 sekuntia ok. Treenin loppuun, lähti... Uusi yritys ja kesti. En helpottanut tehtävää. Menin yhtä kauaksi ja olin yhtä kauan. Kaisla ei kestänyt, kun Kaislan viereinen koira lähti. Nämä ovat hyviä harjoituksia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti