torstai 15. kesäkuuta 2017

Tokotreenejä

Maanantain treenien jälkeen olin ekaa kertaa sitä mieltä, että tekisi mieli luovuttaa Kaislan kanssa. Maanantaina tuntui siltä, että emme ole menneet yhtään eteenpäin. Kaisla ei pysynyt yhtään paikoillaan. Sen seurauksena googlettelin vireenhallintaa, ja ilmoitinpa Kaislan sitten Koirakoulu Visiolle Nurmijärvelle kahden päivän kurssille elokuulle. Katsotaan, kuin käy. Kurssista ei ainakaa haittaa ole.

Olin ostanut Marikan vuoron tiistailta, joten menimme myös tiistaina tokotreeneihin. Onneksi nämä treenit sujuivat aavistuksen paremmin kuin maanantain. Mutta se paikallaolo on vaikeaa. 

Tänään käytiin Lauran kanssa aamulla Voisalmen kentällä treenailemassa. Oli kivaa. Kaisla teki paikallaloja, nyt ehkä oli parempi kuin alkuviikosta. Oli melko lämmin sää, ja olin hölmö kun tein kapulan pitoa. Kaisla mälväsi kapulaa... Kaisla on pitkään pitkänyt tosi hyvin kapulaa, mutta nyt tämä ongelma tuli taas käsiin. Saattoi johtua kuumasta kelista ja läähätyksestä, mutta pitää ottaa taas kapulan pito kuuri kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti