torstai 19. toukokuuta 2016

Agit ja tokot

Maanantain  ageissa ei mitään erikoista. Rimat oli vastakkain. Pari kertaa Kaisla kuitenkin myös sellaisen tiputti. En ole varma, onko sekään toimiva systeemi. Muuten melko kivassa vireessä. Vaikea kohta oli putken jälkeinen hyppy, jossa puomi oli osittain välissä. Tuli koko ajan minuun kiinni, ja ei hakenut hyppyä. Keppejä tehtiin myös muutamaan otteeseen.

Pieni pätkä treenistä. Paljon on vielä treenattavaa...



Tiistain tokotreeneissä jatkettiin kapula-teemalla. Siinä sillä on niin hyvä keskittyminen, koska on ihan jumissa kapulaan. Sitten kun tekee ja päästää kapulalle, niin haku on todella nätti! Lisäksi katsottiin ruutua, kun kosketuslätkän kanssa ei ole meinannut millään lähteä onnistumaan. Pitää vaan lähettää läheltä ja itse pysyä rauhallisena. Toisen koirakon treeniessä teimme sivulla seuraamista ja kontaktia eli keskittymistä. Muutamat M-I-M -vaihdot myös otettiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti