sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Viikon agit

Maanantaina olimme Kiitorekun viikkotreeneissä. Harjoittelimme Kaislan kanssa muutaman esteen pätkää. jonka saimme lopulta onnistumaan. 

Torstaina aamulla kävimme itsenäisesti treenaamassa hyppytekniikan perussarjaa, keppejä ja rengasta. Rengasta ei ole tehty pitkään aikaan. Sitä pitää vielä tehdä jonkun verran, että Kaisla ymmärtää, mistä kohtaa pitää hypätä. Keppejä oli alkuun kahdeksan oikeaa keppiä. Siitä sitten hiljalleen lisäsin 2x2 keppejä loppuun, joten saimme tehtyä kaikki 12 keppiä hyvin. Ensi kerralla kokeillaan sitten, että kaikki kepit olisivat oikeita keppejä.

Perjantaina intouduin vielä lähtemään FridayNight Feveriin, eli tehtiin kivaa suoraa pätkää ja pidettiin hauskaa. Kiitos Hennalle! 

Tässä perjantai-illan rata. Kaislan kanssa tehtiin renkaalle asti. Ei todellakaan tehty nollana läpi...

Lisäksi on käyty nyt yhteensä neljä kertaa juoksemassa puolen tunnin lenkki. Oma juoksukuntoni on huono. Vuoteen en ole juossut lenkkiä, eli siitä asti kun aloitin crossfitin harrastamisen. Vaikka crossissakin tehdään kovaa treeniä, mutta treeni on lyhyt. Itseasissa tekee itsellekin ihan hyvää juokseminen. Motivaatiota on tosin saanut kaivaa ihan urakalla. Ei ole helppoa lähteä juoksemaan. Kaisla on juossut nyt melko hyvin. Parhaiten juoksu sujuu, kun olemme ns. häiriöttämässä paikassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti