sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kaislan valmennusrenkaan treenit

Osan pääsisäisestä vietimme Mikkelissä. Koirilla oli mukavaa Meten ja Myrtin kanssa. Kaisla sai Metestä mukavan juoksukaverin. Sunnuntaina palasimme Lappeenrantaan vain Kaislan kanssa. Tonttu jäi Mikkeliiin, kun nyt oli hyvä tilaisuus ottaa pelkkä Kaisla mukaan ja nähdä miten Kaisla käyttäytyy, kun Tonttua ei ole. Kaislalla ei ollut mitään ongelmia. Toisten koirien ohitukset sujui todella helposti ilman haukkumisia. Sunnuntaina oli siis Kaislan valmennusrenkaan treenit. Hyppytekniikassa teimme perussarjan ja okserin. Okseria ei tehty kokonaisena. Vaan erillisinä, eli tarkoituksena, että koira oppii katsomaan siivekkeitä ja arvioimaan hypyn pituuden ja korkeuden oikein. Kaisla teki aika hyvin. Taaempi rima oli 30 tai 35 cm ja eka rima sen 20 cm. Varsinaisessa agitreenissä mulle tuli masennus. Meillä on niiin paljon asioita treenattavana, että ei oikein tiedä, mistä aloittaisi. Paljon hyviä neuvoja tumpelolle ohjaajalle. Lopuksi käytiin vielä tunnin jäähkälenkki Marikan kanssa. Mukava päivä!

Maanantaina oli Kaislalle valmennusrenkaan rästikerta, sillä meillä jäi mun tuomaroinnin takia yhdet treenit välistä. Harjoittelimme monta eri ohjaukstekniikkaa, lähinnä miten ne opetetaan. Sylkkäri, poispäinkäätö, niisto, päällejuoksu, saksalainen. Kaisla joutui käyttämään aivoja, itse treenin osuus oli pieni. Paljon hyvää asiaa ohjaajalle.

Maanantai-iltana kävin vielä viemässä Kaislan porukoille hoitoon, sillä mulla oli lomaviikko, ja lähdettiin käymään lyhyellä reissulla Tukholmassa. Eilen kävin sitten hakemassa koirat takaisin kotiin. Viidessä päivässä ehti jo ikäväkin tulla. Hyvin oli koirilla mennyt iskän kanssa.

Muutama kuva tyypeistä eiliseltä hakumatkalta.












2 kommenttia:

  1. Siis mä oon treenannut varsin vähän Haltin kanssa juuri mitään. Jotain pientä sieltä täältä. Eilen siten sain varsinaisen ripityksen yhdeltä agilityihmiseltä, että mitä kaikkea olisi Haltin kanssa pitänyt tehdä jo heti luovutuspäivästä lähtien. Meinaa vähän ehkä ahdistaa, kun tietty itsekin tiedostan että paremmat eväät agilityynkin tulisi jos suunnitelmallisesti treenaisi tiettyjä juttuja. Nyt yritän ottaa työn alle ainakin sen tarjoamisen, ja naksuttimen avuksi. Että alkaa itse tarjoamaan mm. siivekkeiden kiertoa tai putkea, ja siitä sitten sitä irtoamista. Irtoamista on vähän treenattu, mutta nyt pitäisi sitäkin treenata. Ja tietty kaikkia ohjauksia siinä leikin varjolla, jos nyt saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Kaislan kanssa on kyllä jonkun verrran treenattu, mutta melko vähän kokonaisuudessaan. Jotenkin vaan olen halunnut ottaa varovaisesti ja antaa pennun olla pentu. Me ollaan lähinnä treenattu siivekkeen kiertoja ja puomin alastuloa...

    VastaaPoista