keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Kuulumisia


Käytiin jälleen Becon kanssa lenkillä. Nyt lenkki meni hyvin alkua
lukuunottamatta. Aika hyvin Leimu antoi olla Becon rauhassa. Se hakkui
oikeastaan aika vähän, muutaman kerran piti vähän meteliä. Säikähdin,
että yksi koira käy mun kimppuun, kun se hyökkäsi mun lahjetta päin.
Leimu, Beco ja Tiia meni mun edeltä. Toisaalta mua kävi se koira
sääliksi, kun sen isäntä oli jonkin verran humalassa.



Leimu on ollu tän päivän ripulilla. Ihanaa. No ehkä se menee ohi, tai
ainakin näyttää siltä, että illasta on tullut himpun verran
kiinteämpää. Se kai on syöny jotain sopimatonta.



Sisällä olen sitä koulutellu joka päivä. Toisten koirien ohittamista
harjoitellaan joka kerta, ja sehän olikin läksynä pentukurssilta.
Edelleen ne ei ole onnistuneet :( Mutta eiköhän se pikku hiljaa opi
ymmärtämään, että toisen koiran luokse ei pääse.



Jäällä ei olla käyty enää joka päivä, kun se on kuitenkin Leimulle aika
rankka reissu, että nukkuu vaan sen jälkeen. Niin ollaan käyty muutaman
päivän välein. Siellä luoksetulot on suhteellisen varmoja. Mutta
edelleen pidän narua. Nyt varmaan jäällä on jo aika paljon vettä,
ainakin eilen oli jo paikka paikoin. Pakastaispa se nyt, niin tulis
vielä hyvät kelit.



Huomenna lähdetään Mikkeliin viikonlopuksi. Siellä se sitten taas jaksaa touhottaa.:)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti